maanantai 28. elokuuta 2017

Maanantai 28.8.17

Lauantaina olimme Yppärin ryhmänäyttelyssä mukavan porukan kanssa. Kotoa näytille lähtivät melkoisen kalju Heta (J. Heureekka) ja Jatsi (J. Jetsulleen). Paikalla olivat myös Riitu (J. Röökynä), Roosa (J. Ruutanturruutus), Tupsu (J. Huppana) ja Tumppi (J. Tumpelo). Tuomarina toimi Hannu Talvi ja kaikilla meni todella mukavasti.

Tupsu (niin ikään melko karvaton kuin siskonsakin) esiintyi ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa, tuloksena AVO EH.
Tumpin tulos valioluokasta VAL ERI1, SA, PU1, ROP ja päivän päätteeksi vielä RYP2.
Juniorilikoilla meni myös kivasti, Riitu esiintyi ensimmäistä kertaa näyttelyyn tuloksena JUN EH4 ja Roosan tulos hienosti JUN ERI1, SA, PN2, VASERT
Heta myös osallistui ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan, tulos oli toivottua parempi AVO ERI2, SA.
Jatsillakaan ei huonosti mennyt, tuloksena VET ERI2, SA.
Esitimme kasvattajaluokankin, johon osallistuivat Tumppi, Jatsi, Roosa ja Heta, tuloksean KASV1, KP, ROP-KASV ja BIS3-KASV monen kasvattajaluokan joukosta Matti Palojärven tuomaroidessa.

Kiitokset kaikille kivasta näyttelypäivästä ja onnea hyvistä tuloksista! :)

Jotain kuvia löytyy myös, Venla Oinaan ottamissa kuvissa on kuvaajan nimi ja loput ovat minun ottamiani.

Tupsu
























Tumppi























Roosa




























Riitu


























Seuraavaksi minulla onkin matka Porvoon KR-näyttelyyn likkojen kanssa. Jospa se Hetakin edes vähän ehtisi karvaa saada takaisin.

Pirjo oli käynyt katsomassa Almaa (J. Aie) ja oli ottanut tytöstä kuvia. Nätti pikku neiti siellä on kasvamassa.

kuvat: Pirjo Kivijärvi



tiistai 15. elokuuta 2017

Tiistai 15.8.17

Paljon on taas tapahtumia koirarintamalla.

Aloitetaan pentu-uutisista. Luna (Petäjämaan Paapero) kävi maanantaina ultrassa ja useampi pentu on tulossa. Jännityksellä odotellaan, mitä sieltä syntyy. Tällä hetkellä en ota enempää alustavia varauksia vastaan, katsotaan sitten kun pennut ovat syntyneet.

Ellillä on tänään synttärit, lelli-Elli täyttää jo 7-vuotta. Koitin saada tytöstä tuoreita kuvia, aika mahdoton tehtävä se meinasi olla.
Ellin normi asento on nimittäin tämä:

























Pari kuvaa kumminkin sain aikani kameran kanssa heiluttuani.





































30.7. viettivät synttäreitään Missin kahden pentueen jäsenet, K-pentue täytti 9-vuotta ja H-pentue 7-vuotta. Onnea molempien pentueiden jäsenille! :)

Näyttelyrintamalla onkin ollut tälle kuulle paljon tapahtumia. Heti alkuunsa toivottelen Onnea kaikille, hienosti on mennyt! 

Etelän pojjaat Late (J. Humpappaa) ja Urho (J. Mokoma) matkustivat Liettuaan, jossa oli kolme KV-näyttelyä peräkkäisinä päivinä. Pojilla oli ihan huippu reissu, tuomisina Latella 2 x SERT, 2 x CACIB ja 2 x ROP, tittelirivi kasvoi LT & BALT MVA titteleillä.
Urhon tuomisina olivat SERT, VACA, CACIB ja ROP, myös nuoremman pojan titteliriviin saa lisätä LT & BALT MVA tittelit. 
Ihan huippu homma, Onnea!!

poikien tuomiset:





















komeat näyttelytähdet itse:





































Täällä kotimaassa on myös mennyt hienosti.

5.8. Me itse olimme Kuopion KV-näyttelyssä. Tiitukin täytti sen 9 kuukautta ja osallistui ensimmäistä kertaa junioriluokkaan, eikä ollut turha reissu.
Tuomarina toimi Hilkka Salohalla ja paikalla olivat kotoa Tiitu (J. Renttahelekku), Iikka (Lecibsin Sappa) ja Jatsi (J. Jetsulleen). Esillä olivat myös Santtu (J. Pakina) ja Tiuku (J. Evidenssi). Kaikilla meni huippu hyvin.

Valiouroksissa esiintyivät Iikka ja Santtu, Iikan tulos VAL ERI1, SA, PU1, CACIB ja lopuksi vielä ROP. Santun VAL ERI3. 

Tiitun virallisissa luokissa esiintyminen alkoi odotettua paremmin, tulos hienosti JUN ERI1, SA, PN1, SERT, VSP, RC-ROP-juniori. Tiuku esiintyi myös junioriluokassa tuloksena JUN EH2.

Jatsilla meni myös hyvin tuloksena VET ERI1, SA, PN2, VSP-VET.

Lisäksi esitimme kasvattajaluokan, jonka tulos KASV1, KP, ROP-KASV. Kasvattajaluokkaa emme esittäneet isossa kehässä tällä kertaa.
Iikka ja Tiitu kävivät loppukehissä vielä pyörähtämässä. Tiitu Royal Canin bis-juniori kisassa hankkimassa kokemusta ja Iikka ryhmäkehässä, josta tuli jälleen hienosti sijoitusta pojan ollessa RYP2.

Teijo Heikkisen ottamia kuvia:




























Iikkaa ryhmäkehässä, kuvat Sanna Parviainen


























Raili oli samaisena päivänä Siikajoen ryhmiksessä Tupsun (J.Huppana), Tumpin (J. Tumpelo) ja Roosan (J. Ruutanturruutus) kanssa. Tuomarina siellä toimi Hannele Jokisilta eikä sielläkään hassummin mennyt.
Tupsu esiintyi nuorissa pojissa, tulos hienosti NUO ERI1, SA, PU1, SERT, VSP, Tumppi valioissa tuloksella VAL ERI2, SA, PU3 ja Roosa aloitti hienosti uransa tuloksena JUN ERI1, SA, PN3. Onnea!

Sirpa oli myös näyttelyssä Mustasaaren ryhmiksessä, jossa esillä oli pitkästä aikaa Nasta (J. Neilikka), tuomarina siellä toimi Tapani Pukkila ja Nastan tulos VAL ERI2.

Seuraavana päivänä 6.8. ajelimme kaikki sitten Kokkolan ryhmikseen. Esillä olivat Tumppi, Tiitu, Heta ja Nasta. Tuomarina toimi Reino Korpela. Tumpilla oli hieno päivä, tuloksena VAL ERI1, SA, PU1, ROP ja päivän päätteeksi vielä RYP2.
Tiitu säikähti harmillisesti mittausta (oma vika kun en tajunnut valmistautua mittaukseen), mutta tulos silti mukavasti JUN ERI1.
Hetan viimeinen esiintyminen nuortenluokassa toi tuloksen NUO ERI2.
Tällä kertaa oli Nastan vuoro loistaa narttujen voittajana tuloksena VAL ERI1, SA, PN1, VSP.
Lisäksi esitimme kasvattajaluokan, jonka tulos KASV1, KP, ROP-KASV ja lopuksi BIS2-KASV.

Kuvia Kokkolasta, nämä kuvat ovat Sirpan kamerasta:











Nämä ovat taas Paula Smirnoffin ottamia:




























Kiitokset kuvista ja onnea vielä kaikille! :)

Viime lauantaina ajelin Kemijärven ryhmikseen Tiitun ja Jatsin kanssa. Tuomarina siellä toimi Esa Ruotsalainen ja lapinkoiria oli peräti kehässä 33kpl ja yksi pentu.
Tiitun Kokkolan kokemus mittaamisesta valitettavasti oli vielä tytön mielessä ja esiintyminen meinasi mennä vähän penkin alle, mutta.. tyttöhän reipastui ja tulos hienosti JUN ERI1, SA, PN1, SERT, VSP.
Nyt on pikkutytöllä se kaksi serttiä tienattuna ennen kahden vuoden ikää ja pikku likka jää tauolle.
Paikalla oli myös Tiina Essen (J. Essee) kanssa. Essen tulos NUO ERI4 ja Jatsin tulos VET ERI2.

Pikkuhiljaa näyttelyssä ravaaminen vähenee ja jäämme odottelemaan koirien karvan kasvua. Olen nyhtänyt lähes kaikki koirat kaljuiksi, jopa Tiitu pudotti pohjavillansa kokonaan pois. Onneksi karvalla on tapana kasvaa takaisin jossain välissä.

Tänään napsin myös muista kuvia, karvalla ei tyttäret tosiaan enään kyllä koreile.

Jatsi mummeli


























Heta, jolle tulee ikää perjantaina 2-vuotta 

























Tiitu


























Metka se sitten osaa olla kuvauksellinen.. :)
























äiti ja tyttäret





























On tässä vielä pari näyttelyä edessä. Iikka ja Tiitu ovat tauolla, ne lähtevätkin sitten marraskuussa vähän pidemmälle reissulle, kun menemme Saksaan maailmanvoittajanäyttelyyn.