lauantai 2. joulukuuta 2017

Lauantai 2.12.2017

Niin se vaihtui taas kuukausi, Joulua odotellaan ja sen jälkeen Hetan lapsukaisten syntymää.
Kävimme Hetan kanssa ultrassa, kun en malttanut odottaa. Siellä näkyi varmuudella 4 pentua, mutta lääkärin mukaan siellä on varmasti enemmänkin, sittenpä sen näkee. :)

Ensi viikolla ajelemme Helsinkiin, vuorossa olisi vuoden viimeinen näyttely ja tämä vuosi olisi pulkassa niiltä osin. Iikka lähtee reissunpäälle samalta reissulta ja palaa kotiin sitten jossain välissä.
Poikaa tullaan näkemään näytillä ulkomailla ja siellä odottelee myös morsian, jonka juoksuja odotellaan keväälle.

Itse olen nyt kumminkin miettinyt muutamaa näyttelyä ensi vuoden alkuun. En sitten malta pysyä kotona, vaikka niin oli suunnitelma. Tiitua olisi tarkoitus kuljettaa, eihän se muuten opi. Paljon ollaan harjoiteltu ja käytiin treeneissäkin. Kyllä se innokkaasti seisoo ja juoksee kotona.. treeneissäkin meni todella hyvin, jospa se siitä. Me emme luovuta. :)

Nappasin Hetasta tänään muutaman kuvan, huomenna tulee 5 viikkoa odotusta täyteen. Vielä siitä ei juuri päällepäin mitään näy. Onhan se semmoinen tasapaksu. Kova nälkä sillä tuntuu olevan, hyvä niin.




























Tiitusta yritin jonkinlaista rakennekuvaa saada, vaan eihän se ilman apua onnistu.

























Heta ja Tiitu

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti